Olen seurannut vuosia, kuinka suomalaiset kunnat ovat pikkuhiljaa muuttuneet lapsiystävällisiksi. Ne ovat aidosti siirtyneet toteuttamaan päätösten lapsivaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia. Tämä olisi mahdollista myös Sipoossa.

Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallia on kehitetty niin maailmalla kuin Suomessa, ja suomalaisissa kunnissa nähdään jo paljon myönteisiä tuloksia. Budjetteja suunnitellaan paremmin, lapsia ja nuoria kuullaan päätösten valmistelussa ja toimeenpanon arvioinnissa ja hyvinvointi lisääntyy.

Kaikkeen tähän työhön on tarjolla järjestöjen, THL:n ja lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) kehittämiä työkaluja, joita on kehitetty kuntapäätöksentekoon. Tästäkään näkökulmasta kehittämistyö ei ole vaikeaa, kun hommiin ryhdytään.

Miksi lapset ja nuoret tarvitsevat erityistä huomiota? Yksinkertaisesti siksi, että heillä on lakisääteinen oikeus tulla havaituiksi kuntapäätöksenteossa.

Lapsilta ja nuorilta unohdetaan aivan liian usein kysyä heitä koskevia päätöksiä tehtäessä, ellei tätä kirjata selkeästi kunnan toimintaperiaatteisiin ja valvota, että tähän ryhdytään.

On kuitenkin hyvä muistaa, että pelkkä muodollinen osallistaminen syö eniten lasten ja nuorten luottamusta heitä koskevaan päätöksentekoon. Lapset ja nuoret ovat ennen kaikkea kunnan palveluiden käyttäjiä ja asiakkaita, ja heidän kokemuksensa palveluiden laadusta tulee ottaa vakavasti.

Lapsia ja nuoria tulee ottaa paremmin mukaan, kun Sipoossa visioidaan pitkälle tai tehdään kauaskantoisia suunnitelmia mm. kun laaditaan strategioita, hyvinvointisuunnitelmia tai kaavoitetaan, rakennetaan asuinalueita ja infrastruktuuria.

Luonnollisesti myös kouluissa ja oppilaitoksissa on asiallista varmistaa, että toimintakulttuuri on aidosti kaikkia osallistava ja siihen kannustava.

Vaikka Sipoossa on tällä hetkellä huomioitu edustuksellisten rakenteiden kautta lapset ja nuoret esimerkiksi nuorisovaltuusto- ja oppilaskuntatoiminnan kautta, ei tämä vielä riitä. Moni lapsi jää eri syistä näiden rakenteiden ulkopuolelle. Tämä voi johtaa siihen, että etäännymme sellaisten nuorten elämästä, joilla olisi paljon sanottavaa esimerkiksi kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista.