I Sibbo har kommunstyrelsen beslutat att vi ska införa den så kallade Islandsmodellen för att främja välmående bland barn och unga. Sibbo hör därmed till det fåtal av kommuner i världen som har ingått ett avgiftsbelagt avtal för Planet Youth Guidance-programmet. Samtidigt ingår redan över hälften av Finlands barn i 59 kommuner i det kostnadsfria UNICEFs modell Barnvänlig kommun.

Fullmäktigegruppen för De Gröna i Sibbo lämnade för över ett år sedan en motion som fick stöd över partigränserna för att ta i bruk modellen för en barnvänlig kommun. Motionen har aldrig nått beslut och dess fördelar har inte ens utvärderats. Denna modell, som även används i Sibbos grannkommuner, skapar hållbara förutsättningar för barns och ungas jämlika medborgarskap, allt enligt FN:s konvention om barnets rättigheter.

Forskarna Tomi Kiilakoski, Mikko Salasuo och barnombudsmannen Elina Pekkarinen bedömer att Islandsmodellen har brister när det gäller förverkligandet av barns och ungas rättigheter. En av deras observationer är modellens vuxeninriktning och därmed begränsas barnens och de ungas möjligheter på egna villkor delta i modellens utveckling. Det är oklart huruvida de som Islandsmodellen främst berör – barn, unga och föräldrar – har hörts i Sibbo när beslutet om modellen togs.

Islandsmodellen utvecklades ursprungligen för att lösa problem med alkohol- och droganvändning bland barn och unga. Dess uppkomst föregicks av en kampanj som instruerade om reglering av hemkomstider, familjetid och skärmtider. Baserat på modellen genomfördes lagändringar på Island som bland annat utökade polisens befogenheter att ingripa i hemkomsttider. I Finland är sådant ingripande i strid med grundläggande och mänskliga rättigheter.

Tanken är troligtvis också att den i Sibbo använda modellen ”Finlandsmodellen för hobbyverksamhet – Hobari” integreras i Islandsmodellen. En Hobbysedel från Islandsmodellen planeras parallellt. I Island har man konstaterat att Hobbysedeln inte har nått utsatta familjer. Familjer som lever på existensminimum är tvungna att använda pengarna också till mer akuta kostnader.

Finlands nationella barnstrategi kräver att barns rättigheter säkerställs i kommuner och välfärdsområden. Detta kräver att budgetar utformas och barnbudgeteras med helhetsperspektiv på barn och unga. Beslutsfattandet bör alltid styras av den information som barn och unga delar om sin vardag och en barnkonsekvens bedömning baserad på den informationen. Även i detta avseende är införandet av Islandsmodellen inte rättsligt förankrad.

Tiina-Maria Levamo
Ersättare i fullmäktige (De Gröna)
Medlem av bildningsutskottet
Ersättare i Sibbo handikappråd

Sipoossa on päätetty lähteä soveltamaan Islannin mallia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. On toki kiitettävää, että lasten ja nuorten hyvän elämän edellytyksiä halutaan kunnassa taata. Epäselväksi jää, millaisten lapsivaikutusarviointien pohjalta tähän päätökseen on päädytty.

Islannin malli sellaisenaan, kun se on nyt esitelty otettavaksi Sipoossa käyttöön, ei kuitenkaan valitettavasti tule asiantuntijanäkökulmastani edistämään johdonmukaista ja pitkäjänteistä lapsenoikeusperustaista päätöksentekoa ja päätösten toimeenpanoa kunnassa. Olen yli 20 vuotta ammatikseni seurannut lapsen oikeuksien loukkauksia ja toteutumista suomalaisissa kunnissa, miten korjaavia toimia on tehty ja tulisi tehdä.

Kirjoitin Vihreälle valtuustoryhmälle yli vuosi sitten aloitteen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönoton tarpeellisuudesta. Aloitteen saamasta kohtuullisen laajasta tuesta huolimatta valmistelu ja päätöksenteko mallista ei ole edennyt Sipoossa.

Tämä malli on käytössä jo 53 kunnassa, ja sen piiriin kuuluu yli puolet suomalaisista lapsista. Viimeisimpänä malliin on piakkoin näillä näkymin liittymässä Tuusulan kunta.

Keskustelin tuusulalaisten päättäjien kanssa marraskuussa YK:n lapsen oikeuksien päivänä mallin hyödyistä, ja sain tietää, että he arvostavat kaikkea sitä koulutusta ja tietoa, mitä kunnan päättäjät ja viranhaltijat tulevat sitoutuessaan malliin samaan lapsen oikeuksien edistämisen takaamiseksi.

Suomen kansallinen lapsistrategia edellyttää kuntia ja hyvinvointialueita toimimaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen takaamiseksi kaikissa kunnan ja hyvinvointialueen toimissa. Tämä tarkoittaa sitä, että täytyy lakisääteisesti toteuttaa tietoon pohjaavaa lapsivaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia.

Sipoo ei ole vielä johdonmukaisesti tällä tiellä. Teemme tällä hetkellä pisteittäistä lapsi- ja perhepolitiikkaa, josta puuttuu esim. lapset kokonaisvaltaisesti huomioon ottava talousarvion laatiminen ja lapsibudjetointi. Tämä vaatii aivan toisenlaisen tavan työskennellä.

Ydinoivallus on se, että lasten asioita tulee samanaikaisesti kokonaisvaltaisesti edistää yhtä lailla niin teknisen, rakentamisen, yhdyskuntasuunnittelun, opetuksen, sivistyksen, vapaa-ajan kuin vaikkapa kulttuurin sektoreilla. Tämä on yksi Lapsiystävällinen kunta -mallissa tarjotun vaikutusarviointiin tähtäävän koulutuksen ja mallintamisen lisäarvo kuntapäätöksentekoon.

Kysymys on lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevan laajan tietopohjan tuomisesta kiinteäksi osaksi kaikkea päätöksentekoa. Jotta voidaan edistää myös kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten hyvinvointia, valmisteltavien päätösten vaikutusarviointi ei onnistu pelkästään tiettyjä perinteisissä kuulemisrakenteissa olevia lapsia ja nuoria osallistamalla.

Tähänkin UNICEFin kunnille tarjoamassa mallissa on apua tarjolla: kunnan päättäjät ja viranhaltijat saavat uusia työkaluja käyttöön esim. laitoksissa ja sijaisperheissä olevien lasten ja nuorten kuulemiseksi ja heidän palvelujensa, kuten opetuksen, laadun varmistamiseksi.

Kunnassamme tarvitaan enemmän tietoa ja sensitiivisiä toimintatapoja kuulla mm. vammaisten, köyhyyttä kokevien, eri etnisiin ryhmiin kuuluvien, maahanmuuttajataustaisten tai sairastavien lasten ja perheiden tilannetta.

En näe kuntapäättäjänä enkä asiantuntijana siksi Islannin mallia kestävänä ratkaisuna, ja olen pettynyt, ettei askelia lasten ja nuorten hyvinvoinnin johdonmukaiseksi edistämiseksi ole nyt otettu, kun siihen olisi ollut kaikki mahdollisuudet myös kustannukset ja hyödyt tarkkaan punniten.

Kirjoittaessani tätä tekstiä pyysin yläkoulua käyviä etsimään minulle ajankohtaisia lukuja UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallista. Heidän kommenttinsa luettuaan mallista oli: ”Mekin tarvittaisiin tällainen Sipooseen”.

Lapsia kunnioittava ja heidän oikeuksiaan edistävä päätöksenteko vaatii aina jatkuvaa dialogista valmistelua lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa. Onko Islannin mallin kohdalla edetty näin?

Tiina-Maria Levamo

Varavaltuutettu (Vihreät)
Sivistysvaliokunnan jäsen
Sivistysvaliokunnan varajäsen Sipoon Vammaisneuvostossa
Lapsen oikeuksien johtava asiantuntija

Suomessa on viime aikoina käyty tarpeellista keskustelua turvallisuudesta ja siitä, miten sitä takaamme nyt ja tulevaisuudessa.

Näinä epävarmoina aikoina meidän on valtakunnalliseen puolustamiseen painottuvan näkökulman lisäksi pohdittava aktiivisesti, millaista turvaa rakennamme yhteisöissämme.
Tämä näkökulma tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Sipoossa pohditaan vielä yhteisöllisemmin paikallista kriisivalmiutta.

Näihin keskusteluihin on tarpeellista kutsua mukaan myös eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia lapsia ja nuoria, sekä muita haavoittuvassa asemassa olevia ihmisryhmiä, kuten iäkkäitä ja vammaisia sipoolaisia.

On nostettava laajempaan julkiseen keskusteluun, millainen on kaikkien sipoolaisten valmius kohdata poikkeus- ja häiriötilanteita. Niitä voivat olla esimerkiksi äärisääilmiöistä johtuvat sähkökatkot tai muut infrastruktuurin vauriot, jotka äkillisesti estävät erityisesti vammaisten asukkaiden tai koulujen oppilaiden mahdollisuutta liikkua ja saada tarvitsemiaan palveluja.

Sipoon kunnan keväällä kunnanhallituksessa hyväksytyn lakisääteisesti päivitetyn valmiussuunnitelman yleisessä osassa kuvataan, millaisia poikkeus- tai häiriötilanteita saattaa eteemme tulla. Dokumentissa on myös avattu, miten kunnan päättäjät ja hallinto ääritilanteessa toimivat ja millaista logistiikkaa ja yhteistyötä yli hallintosektoreiden tarvitaan.

Valtakunnallisesti on havaittu, että lapset on otettu huomioon valmiussuunnittelussa Suomessa vielä heikosti. Tätä kehitetään parhaillaan.

Olemmeko Sipoossa suunnitelleet riittävän erityisiä toimia lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden takaamiseksi häiriö- ja poikkeustilanteissa? Onko suunnittelussa kuultu lapsia ja nuoria?

Lasten ja perheiden valmiutta kohdata tulipaloja ja myrskyjä, liikenne- ja kemikaalionnettomuuksia, väkivallantekoja ja evakuointeja tulee edistää ja päivittää myös meillä aktiivisesti.

Korona-aika on valmentanut meitä olemaan niin kouluilta kuin työpaikoilta yhteydessä toisiimme sähköisesti. Yhä enemmän erilaisia palvelujen kohdalla vaaditaan ensiasiointia sähköisesti. Esimerkiksi äkkäille tämä saattaa tuottaa monia pulmia.

Sähköiset palvelut saattavat heikentyä radikaalistikin, mikäli sähkön jakelu katkeilee tai sen hinta kohoaa joidenkin kotitalouksien ulottumattomiin. Miten silloin Sipoossa toimimme?

Onnettomuuden, luonnonmullistuksen, väkivallanteon tai maahantulon mahdollisuus on valitettavan todellinen. Lapset ja muut haavoittuvat ryhmät jäävät näissä tilanteissa liian usein huomiotta.

Sipoossakin on tarpeellista kartoittaa, keitä lapsiin ja muihin haavoittuviin ryhmiin perehtyneitä osaajia meillä on, ja kutsua laajasti kaikki, myös järjestötoimijat, mukaan turvaamaan kaikkien sipoolaisten turvallisuutta häiriöiden sattuessa.

Tiina-Maria Levamo
2. varavaltuutettu (vihr)
sivistysvaliokunnan, vammaisneuvoston ja sivistyksen palveluverkkoselvityksen työryhmän jäsen

Valtuustoryhmät ovat juuri jättäneet aloitteensa kunnan talousarvion jatkovalmisteluun.

Mikäli Sipoossa tehtäisiin jo lapsibudjetointia, nyt olisi se aika, jolloin koottaisiin tietoa siitä, millaisen osan yhteisistä, myös lapsille kuuluvista voimavaroista kunta käyttää lapsiin ja arvioitaisiin, ovatko rahat riittäviä ja kohdennettu niin, että kaikkien lasten hyvinvointi pystytään takaamaan.

Jotta Sipoossa toteutettaisiin jatkossa pitkäjänteistä lasten oikeuksia ja hyvinvointia huomioivaa budjetointia yli valtuustokausien, olisi aika selvittää, miten lapsibudjetointia ja päätöksiä ohjaavaa lapsivaikutusten arviointia Suomessa jo muissa kunnissa tehdään ja ottaa näistä toimista mallia. 

Lapsibudjetointi tarkoittaa kunnan talouden suunnittelua ja seurantaa lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen varmistamisen näkökulmasta. Siinä jäljitetään kaikkien kunnan toimijoiden lapsiin käyttämät määrärahat kunnan budjetissa. 

Lapsibudjetoinnin avulla kunta tarkastelee julkisten varojen käyttöä lapsiin kokonaisuutena – ei siiloissa eikä vain yksi toimiala kerrallaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan laatia mitään erillistä lapsia käsittelevää  talousarviota vaan koota lapsia koskeva tieto ja tavoitteet yhteen osaksi kunnan budjettitarkastelua.

Suomessa on kehitetty lapsibudjetoinnin työkaluja valtion ja kuntien käyttöön jo pitkään.  Valtionvarainministeriö valmisteli viime budjettiriihessä myös ensimmäistä kertaa valtion budjettia arvioiden sen kokonaisvaikutuksia lapsiin. 

Päätöksentekijän näkökulmasta sekä lapsivaikutusten arviointi että lapsibudjetointi ovat johdonmukaisella tiedolla johtamisen ja ohjaamisen välineitä. 

Sekä lapsivaikutusten arvioinnin että lapsibudjetoinnin tuottaman tiedon tarkoituksena on tehdä päätöksentekoprosessi – aina ennakkovaikutusten arvioinnista ja suunnittelusta vaikutusten seurantaan asti – läpinäkyväksi lapsen oikeuksien näkökulmasta. Näin myös lapsen edun ensisijaisen huomioiminen on mahdollista talouspäätöksiä tehtäessä.

Paras tapa ottaa lapsivaikutusten arvioinnin ja lapsibudjetoinnin työkalut Sipoossa käyttöön on liittyä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin toteuttajien joukkoon. Suomessa mallia toimeenpanee jo 44 kuntaa, joissa tavoitetaan lähes puolet Suomessa asuvista lapsista. 

Kunnat ovat olleet hyvin tyytyväisiä, kun ne ovat saaneet konkreettisia työkaluja ja tukea lasten arjen palveluiden ja kunnan hallinnon kehittämiseen lapsenoikeusnäkökulmasta. 

Mikäli Sipoo tähtää aidosti siihen, että se on lapsiystävällinen ja lapsiperheille myönteinen kunta, on päätöksiä ja niiden toimeenpanoa tehtävä johdonmukaisesti lasten kuuleminen, etu ja oikeudet edellä. 

Tämä kirjoitus puolustaa sen pikkutytön yhdenvertaista elämää, joka on useasti pohtinut, miten olisi jokin konsti piiloutua bussissa penkin selkänojan taakse niin, ettei kukaan huomaisi.

”Ymmärrätkö? Että saisi vain olla rauhassa. Omissa oloissaan. Siitä haaveilen.”

Tähän kirjoitukseen pakottaa minut myös yhden alakoululaisen tytön kokemus: ne aikuiset, jotka huutelevat lapselle rasistisia solvauksia lähikerrostalojen ikkunoista hänen koulureittinsä varrella. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tämä kokemus vaivaa minua. Ei ole oikein, että lapsi pelkää kouluun mennessään maassa, jossa vallitsee yhteiskuntarauha, sivistys ja demokratia.

Tämä kirjoitus on laadittu kiitoksena sille äidille, joka kertoi minulle rapsutelleensa rasistiseen liikehdintään kehottavia tarroja irti sähköpylväistä ja bussipysäkeiltä lasten koulureitiltä. Tämä on tsemppiviesti sille varhaiskasvattajalle tai opettajalle, joka on ottanut asiakseen kertoa lapsille, miksi n-sana on loukkaava.

Kiitän myös sitä partiojohtajaa, joka lähetti minulle muutama päivä sitten paikallisessa sosiaalisessa mediassa jaetun viestin, jossa oli nostettu lapsen ihonväri tuntomerkiksi asiassa, jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä oli tapahtunut.

Partiojohtajan WhatsApp viestissä luki: ”Kyllä minä nyt mieleni pahoitin…yksi tummaihoinen –olipa oleellinen asia! Liityn taisteluun…”.

Kirjoitan niiden lasten ja nuorten suojelun puolesta, joita vartijat saattavat seurata ihonvärinsä ja muiden piirteidensä takia kaupoissa ja julkisilla paikoilla. Ne lapset, joihin kohdistuu päivittäin etnistä profilointia, eivät saa elää arkeaan rauhassa.

Tämä kirjoitus toimii toivottavasti kädenpuristuksena kaikkien niiden lasten vanhemmille, jotka taistelevat päivittäin lapsiinsa kohdistuvan rasismin kitkemiseksi ja siihen puuttumiseksi.

Ymmärrän, millainen pala teillä on kurkussa sinä ensimmäisenä päivänä, kun lähetätte jo vanhemmaksi kasvaneen itsenäisyyteen kurottelevan lapsenne ensi kertaa yksin tuonne maailmalle: ensimmäiselle junamatkalle, bussilla vieraaseen kaupunkiin tai kavereiden kanssa elokuviin.

Kun ette ole mukana enää suojelemassa lasta, pelkäätte hänen puolestaan. Kuvittelette jo etukäteen niitä kaikkia mahdollisia kohtaamisia julkisilla paikoilla, joissa lapsenne tulevat nähdyiksi ja tulkituiksi Suomeen kuulumattomina: ihmisinä, joiden tulisi olla poissa näkyvistämme; painua niihin maihin, joista ovat tulleet; tai sopeutua maahan maan tavalla.

Mikä sitten on tämän maan tapa? Eikö se ole se, miten meistä jokainen käyttäytyy?

Miten sinä puhut muista ihmisistä? Miten kasvatat omia lapsiasi? Millainen isovanhempi, kummi tai eno olet? Miten kohtelet lähimmäisiäsi? Miten keskustelet n-sanasta lastesi kanssa? Millainen roolimalli olet lähiyhteisössäsi?

Tämä kirjoitus on pyyntö meille aikuisille. Pyyntökin on liian laimea. Tämä on hätähuuto, jotta jokainen lapsi ”saisi vain olla rauhassa.”

Kirjoitus on alunperin julkaistu Pelastakaa Lapset – sivustolla.