Valtuustoryhmät ovat juuri jättäneet aloitteensa kunnan talousarvion jatkovalmisteluun.

Mikäli Sipoossa tehtäisiin jo lapsibudjetointia, nyt olisi se aika, jolloin koottaisiin tietoa siitä, millaisen osan yhteisistä, myös lapsille kuuluvista voimavaroista kunta käyttää lapsiin ja arvioitaisiin, ovatko rahat riittäviä ja kohdennettu niin, että kaikkien lasten hyvinvointi pystytään takaamaan.

Jotta Sipoossa toteutettaisiin jatkossa pitkäjänteistä lasten oikeuksia ja hyvinvointia huomioivaa budjetointia yli valtuustokausien, olisi aika selvittää, miten lapsibudjetointia ja päätöksiä ohjaavaa lapsivaikutusten arviointia Suomessa jo muissa kunnissa tehdään ja ottaa näistä toimista mallia. 

Lapsibudjetointi tarkoittaa kunnan talouden suunnittelua ja seurantaa lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen varmistamisen näkökulmasta. Siinä jäljitetään kaikkien kunnan toimijoiden lapsiin käyttämät määrärahat kunnan budjetissa. 

Lapsibudjetoinnin avulla kunta tarkastelee julkisten varojen käyttöä lapsiin kokonaisuutena – ei siiloissa eikä vain yksi toimiala kerrallaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan laatia mitään erillistä lapsia käsittelevää  talousarviota vaan koota lapsia koskeva tieto ja tavoitteet yhteen osaksi kunnan budjettitarkastelua.

Suomessa on kehitetty lapsibudjetoinnin työkaluja valtion ja kuntien käyttöön jo pitkään.  Valtionvarainministeriö valmisteli viime budjettiriihessä myös ensimmäistä kertaa valtion budjettia arvioiden sen kokonaisvaikutuksia lapsiin. 

Päätöksentekijän näkökulmasta sekä lapsivaikutusten arviointi että lapsibudjetointi ovat johdonmukaisella tiedolla johtamisen ja ohjaamisen välineitä. 

Sekä lapsivaikutusten arvioinnin että lapsibudjetoinnin tuottaman tiedon tarkoituksena on tehdä päätöksentekoprosessi – aina ennakkovaikutusten arvioinnista ja suunnittelusta vaikutusten seurantaan asti – läpinäkyväksi lapsen oikeuksien näkökulmasta. Näin myös lapsen edun ensisijaisen huomioiminen on mahdollista talouspäätöksiä tehtäessä.

Paras tapa ottaa lapsivaikutusten arvioinnin ja lapsibudjetoinnin työkalut Sipoossa käyttöön on liittyä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin toteuttajien joukkoon. Suomessa mallia toimeenpanee jo 44 kuntaa, joissa tavoitetaan lähes puolet Suomessa asuvista lapsista. 

Kunnat ovat olleet hyvin tyytyväisiä, kun ne ovat saaneet konkreettisia työkaluja ja tukea lasten arjen palveluiden ja kunnan hallinnon kehittämiseen lapsenoikeusnäkökulmasta. 

Mikäli Sipoo tähtää aidosti siihen, että se on lapsiystävällinen ja lapsiperheille myönteinen kunta, on päätöksiä ja niiden toimeenpanoa tehtävä johdonmukaisesti lasten kuuleminen, etu ja oikeudet edellä. 

Tämä kirjoitus puolustaa sen pikkutytön yhdenvertaista elämää, joka on useasti pohtinut, miten olisi jokin konsti piiloutua bussissa penkin selkänojan taakse niin, ettei kukaan huomaisi.

”Ymmärrätkö? Että saisi vain olla rauhassa. Omissa oloissaan. Siitä haaveilen.”

Tähän kirjoitukseen pakottaa minut myös yhden alakoululaisen tytön kokemus: ne aikuiset, jotka huutelevat lapselle rasistisia solvauksia lähikerrostalojen ikkunoista hänen koulureittinsä varrella. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tämä kokemus vaivaa minua. Ei ole oikein, että lapsi pelkää kouluun mennessään maassa, jossa vallitsee yhteiskuntarauha, sivistys ja demokratia.

Tämä kirjoitus on laadittu kiitoksena sille äidille, joka kertoi minulle rapsutelleensa rasistiseen liikehdintään kehottavia tarroja irti sähköpylväistä ja bussipysäkeiltä lasten koulureitiltä. Tämä on tsemppiviesti sille varhaiskasvattajalle tai opettajalle, joka on ottanut asiakseen kertoa lapsille, miksi n-sana on loukkaava.

Kiitän myös sitä partiojohtajaa, joka lähetti minulle muutama päivä sitten paikallisessa sosiaalisessa mediassa jaetun viestin, jossa oli nostettu lapsen ihonväri tuntomerkiksi asiassa, jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä oli tapahtunut.

Partiojohtajan WhatsApp viestissä luki: ”Kyllä minä nyt mieleni pahoitin…yksi tummaihoinen –olipa oleellinen asia! Liityn taisteluun…”.

Kirjoitan niiden lasten ja nuorten suojelun puolesta, joita vartijat saattavat seurata ihonvärinsä ja muiden piirteidensä takia kaupoissa ja julkisilla paikoilla. Ne lapset, joihin kohdistuu päivittäin etnistä profilointia, eivät saa elää arkeaan rauhassa.

Tämä kirjoitus toimii toivottavasti kädenpuristuksena kaikkien niiden lasten vanhemmille, jotka taistelevat päivittäin lapsiinsa kohdistuvan rasismin kitkemiseksi ja siihen puuttumiseksi.

Ymmärrän, millainen pala teillä on kurkussa sinä ensimmäisenä päivänä, kun lähetätte jo vanhemmaksi kasvaneen itsenäisyyteen kurottelevan lapsenne ensi kertaa yksin tuonne maailmalle: ensimmäiselle junamatkalle, bussilla vieraaseen kaupunkiin tai kavereiden kanssa elokuviin.

Kun ette ole mukana enää suojelemassa lasta, pelkäätte hänen puolestaan. Kuvittelette jo etukäteen niitä kaikkia mahdollisia kohtaamisia julkisilla paikoilla, joissa lapsenne tulevat nähdyiksi ja tulkituiksi Suomeen kuulumattomina: ihmisinä, joiden tulisi olla poissa näkyvistämme; painua niihin maihin, joista ovat tulleet; tai sopeutua maahan maan tavalla.

Mikä sitten on tämän maan tapa? Eikö se ole se, miten meistä jokainen käyttäytyy?

Miten sinä puhut muista ihmisistä? Miten kasvatat omia lapsiasi? Millainen isovanhempi, kummi tai eno olet? Miten kohtelet lähimmäisiäsi? Miten keskustelet n-sanasta lastesi kanssa? Millainen roolimalli olet lähiyhteisössäsi?

Tämä kirjoitus on pyyntö meille aikuisille. Pyyntökin on liian laimea. Tämä on hätähuuto, jotta jokainen lapsi ”saisi vain olla rauhassa.”

Kirjoitus on alunperin julkaistu Pelastakaa Lapset – sivustolla.

Minua on onniteltu siitä, että ryhdyin ehdolle. Kiitoksia on tullut mm. siitä, että jaksan ja uskallan. Tässä siksi muutama sana jaksamisesta ja uskaltamisesta.

Yllätyin kerran, kun eräs kollegani kertoi minulle, että olen hänen mielestään rohkea. Ihmettelin asiaa., koska joskus on vaikeaa omien päätöstensä ja tekemistensä äärellä havaita niiden rohkeusasteita ulkopuolisin silmin.

Sitä vain toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Rakentaa ja elää elämää, johon vahvasti uskoo, mutta kunnioittaen muiden valintoja. Samalla asenteella haluan toimia kunnan päättäjänä, mikäli minut valitaan.

Kuntavaalien alla moni ei ole uskaltanut asettua ehdolle, koska on jo pitkään ollut merkkejä ilmassa siitä, että politiikan kentällä on uhkaavaa toimia. Moni ei lähde ehdolle, koska esimerkiksi pelkää saavansa omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan horjuttavaa vihapostia tai tulevansa solvatuksi sosiaalisessa mediassa.

Tämä on vakava asia. Itse asiassa niin vakava, että sen voittamiseen tarvitaan vetäytymisen sijaan toimintaa. Minun tapani toimia on asettua nyt ehdolle. Haluan aina elää Sipoossa ja Suomessa, jossa ei tarvitse pelätä.