Jotta jokainen lapsi ”saisi vain olla rauhassa.”

Tämä kirjoitus puolustaa sen pikkutytön yhdenvertaista elämää, joka on useasti pohtinut, miten olisi jokin konsti piiloutua bussissa penkin selkänojan taakse niin, ettei kukaan huomaisi.

”Ymmärrätkö? Että saisi vain olla rauhassa. Omissa oloissaan. Siitä haaveilen.”

Tähän kirjoitukseen pakottaa minut myös yhden alakoululaisen tytön kokemus: ne aikuiset, jotka huutelevat lapselle rasistisia solvauksia lähikerrostalojen ikkunoista hänen koulureittinsä varrella. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tämä kokemus vaivaa minua. Ei ole oikein, että lapsi pelkää kouluun mennessään maassa, jossa vallitsee yhteiskuntarauha, sivistys ja demokratia.

Tämä kirjoitus on laadittu kiitoksena sille äidille, joka kertoi minulle rapsutelleensa rasistiseen liikehdintään kehottavia tarroja irti sähköpylväistä ja bussipysäkeiltä lasten koulureitiltä. Tämä on tsemppiviesti sille varhaiskasvattajalle tai opettajalle, joka on ottanut asiakseen kertoa lapsille, miksi n-sana on loukkaava.

Kiitän myös sitä partiojohtajaa, joka lähetti minulle muutama päivä sitten paikallisessa sosiaalisessa mediassa jaetun viestin, jossa oli nostettu lapsen ihonväri tuntomerkiksi asiassa, jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä oli tapahtunut.

Partiojohtajan WhatsApp viestissä luki: ”Kyllä minä nyt mieleni pahoitin…yksi tummaihoinen –olipa oleellinen asia! Liityn taisteluun…”.

Kirjoitan niiden lasten ja nuorten suojelun puolesta, joita vartijat saattavat seurata ihonvärinsä ja muiden piirteidensä takia kaupoissa ja julkisilla paikoilla. Ne lapset, joihin kohdistuu päivittäin etnistä profilointia, eivät saa elää arkeaan rauhassa.

Tämä kirjoitus toimii toivottavasti kädenpuristuksena kaikkien niiden lasten vanhemmille, jotka taistelevat päivittäin lapsiinsa kohdistuvan rasismin kitkemiseksi ja siihen puuttumiseksi.

Ymmärrän, millainen pala teillä on kurkussa sinä ensimmäisenä päivänä, kun lähetätte jo vanhemmaksi kasvaneen itsenäisyyteen kurottelevan lapsenne ensi kertaa yksin tuonne maailmalle: ensimmäiselle junamatkalle, bussilla vieraaseen kaupunkiin tai kavereiden kanssa elokuviin.

Kun ette ole mukana enää suojelemassa lasta, pelkäätte hänen puolestaan. Kuvittelette jo etukäteen niitä kaikkia mahdollisia kohtaamisia julkisilla paikoilla, joissa lapsenne tulevat nähdyiksi ja tulkituiksi Suomeen kuulumattomina: ihmisinä, joiden tulisi olla poissa näkyvistämme; painua niihin maihin, joista ovat tulleet; tai sopeutua maahan maan tavalla.

Mikä sitten on tämän maan tapa? Eikö se ole se, miten meistä jokainen käyttäytyy?

Miten sinä puhut muista ihmisistä? Miten kasvatat omia lapsiasi? Millainen isovanhempi, kummi tai eno olet? Miten kohtelet lähimmäisiäsi? Miten keskustelet n-sanasta lastesi kanssa? Millainen roolimalli olet lähiyhteisössäsi?

Tämä kirjoitus on pyyntö meille aikuisille. Pyyntökin on liian laimea. Tämä on hätähuuto, jotta jokainen lapsi ”saisi vain olla rauhassa.”

Kirjoitus on alunperin julkaistu Pelastakaa Lapset – sivustolla.

Nyt on oltava rohkea

Minua on onniteltu siitä, että ryhdyin ehdolle. Kiitoksia on tullut mm. siitä, että jaksan ja uskallan. Tässä siksi muutama sana jaksamisesta ja uskaltamisesta.

Yllätyin kerran, kun eräs kollegani kertoi minulle, että olen hänen mielestään rohkea. Ihmettelin asiaa., koska joskus on vaikeaa omien päätöstensä ja tekemistensä äärellä havaita niiden rohkeusasteita ulkopuolisin silmin.

Sitä vain toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Rakentaa ja elää elämää, johon vahvasti uskoo, mutta kunnioittaen muiden valintoja. Samalla asenteella haluan toimia kunnan päättäjänä, mikäli minut valitaan.

Sipoon Vihreiden kuntavaaliehdokas Tiina-Maria Levamo. Kuvaaja: Sara Aaltio

Kuntavaalien alla moni ei ole uskaltanut asettua ehdolle, koska on jo pitkään ollut merkkejä ilmassa siitä, että politiikan kentällä on uhkaavaa toimia. Moni ei lähde ehdolle, koska esimerkiksi pelkää saavansa omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan horjuttavaa vihapostia tai tulevansa solvatuksi sosiaalisessa mediassa.

Tämä on vakava asia. Itse asiassa niin vakava, että sen voittamiseen tarvitaan vetäytymisen sijaan toimintaa. Minun tapani toimia on asettua nyt ehdolle. Haluan aina elää Sipoossa ja Suomessa, jossa ei tarvitse pelätä.

Sipoosta viimein lapsiystävällinen kunta

Olen seurannut vuosia, kuinka suomalaiset kunnat ovat pikkuhiljaa muuttuneet lapsiystävällisiksi. Ne ovat aidosti siirtyneet toteuttamaan päätösten lapsivaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia. Tämä olisi mahdollista myös Sipoossa.

Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallia on kehitetty niin maailmalla kuin Suomessa, ja suomalaisissa kunnissa nähdään jo paljon myönteisiä tuloksia. Budjetteja suunnitellaan paremmin, lapsia ja nuoria kuullaan päätösten valmistelussa ja toimeenpanon arvioinnissa ja hyvinvointi lisääntyy.

Kaikkeen tähän työhön on tarjolla järjestöjen, THL:n ja lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) kehittämiä työkaluja, joita on kehitetty kuntapäätöksentekoon. Tästäkään näkökulmasta kehittämistyö ei ole vaikeaa, kun hommiin ryhdytään.

Miksi lapset ja nuoret tarvitsevat erityistä huomiota? Yksinkertaisesti siksi, että heillä on lakisääteinen oikeus tulla havaituiksi kuntapäätöksenteossa.

Lapsilta ja nuorilta unohdetaan aivan liian usein kysyä heitä koskevia päätöksiä tehtäessä, ellei tätä kirjata selkeästi kunnan toimintaperiaatteisiin ja valvota, että tähän ryhdytään.

On kuitenkin hyvä muistaa, että pelkkä muodollinen osallistaminen syö eniten lasten ja nuorten luottamusta heitä koskevaan päätöksentekoon. Lapset ja nuoret ovat ennen kaikkea kunnan palveluiden käyttäjiä ja asiakkaita, ja heidän kokemuksensa palveluiden laadusta tulee ottaa vakavasti.

Lapsia ja nuoria tulee ottaa paremmin mukaan, kun Sipoossa visioidaan pitkälle tai tehdään kauaskantoisia suunnitelmia mm. kun laaditaan strategioita, hyvinvointisuunnitelmia tai kaavoitetaan, rakennetaan asuinalueita ja infrastruktuuria.

Luonnollisesti myös kouluissa ja oppilaitoksissa on asiallista varmistaa, että toimintakulttuuri on aidosti kaikkia osallistava ja siihen kannustava.

Vaikka Sipoossa on tällä hetkellä huomioitu edustuksellisten rakenteiden kautta lapset ja nuoret esimerkiksi nuorisovaltuusto- ja oppilaskuntatoiminnan kautta, ei tämä vielä riitä. Moni lapsi jää eri syistä näiden rakenteiden ulkopuolelle. Tämä voi johtaa siihen, että etäännymme sellaisten nuorten elämästä, joilla olisi paljon sanottavaa esimerkiksi kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista.